torstai 21. kesäkuuta 2018

NAISTEN LOGIIKALLE EI SAA ENÄÄ NAURAA

Nykyinen meno Suomessa ja länsimaissa todistaa sen, että miesten ja naisten välinen toiminta työpaikoilla ja yhteiskunnassa alkaa käydä mahdottomaksi. Naisten kokemukset seksuaalisesta härinnästä ja muu tunnepitoisuus alkaa valtaamaan alaa. Tämä ajaa miehisen ajattelun nurkkaan.

Eräs tuttu sai humalaisena päähänpistona kuningasajatuksen. Hän päätti varhain sunnuntaiaamuna kusaista naapurin raksamiehen pakettiauton polttoainetankkiin. "Saa nähdä kuinka auto käynnistyy aamulla, hän tuumi. Hänen epäonnekseen kyseinen naapuri sattui olemaan hereillä viiden aikaan aamulla ja tarrasi humaltunutta kuseskelijaa kiinni juuri kun pissahätä oli helpottanut ja satsi oli päätynyt pakettiauton polttoainekiertoon. Seurauksena muutama isällinen kämmenisku ja musta silmä.

Miten edellä kuvattu tapaus sitten liittyy naisten logiikkaan? No kyseinen nuori mies ei todellakaan ajatellut, että mies "uhri" pitäisi haastaa oikeuteen aiheutetun mustan silmän takia. Hän sai maksun omasta hölmöilystään.

Nyt meillä on tapauksia, joissa nainen saattaa olla tanssiravintolassa haku päällä ja singahtaa pikaiselle romanttiselle sessiolle tapaamansa miehen kanssa. Mikäli naista alkaa kaduttaa jälkikäteen tai sitten oman aviomiehen kohtaaminen pelottaa, saattaa nousta mieleen ajatus syyttää yhden illan seuralaista raiskauksesta. Ei mitään armoa. Oma nahka on pelastettava ja tunteet ohjaa uskomaan omaa tulkintaa yön tapahtumista. Siispä poliisin puheille.

Nykyisessä Suomessa on aivan ok selittää, että toki tuli vapaaehtoisesti mentyä miehen matkaan ja suutelua oli edeltänyt asuntoon menoa. Nainen voi myöntää jopa puristaneensa miehen etumusta varmistaakseen juhlakunnon. Siitä huolimatta hän ei halunnut seksiä, vaan tuli pakotetuksi sellaiseen kauheuteen. Näytellessään uhria, nainen voi tavoittaa raiskatun 12-vuotiaan tunnemaailman, vaikka olisi jo 40-vuotias.

Sama logiikka näyttää olevan käytössä meneillään olevassa kohuoikeudenkäynnissä. Jessikka Aro ottaa yhteyttä venäjämielisenä tunnettuun Johan  Bäckmaniin ja pyytää facebook kaveriksi. Miehen logiikan mukaan tässä on tärkeää se, kuka teki aloitteen yhteydenotosta. Naiselle tärkeää saattaa olla, miltä tuntuu kahden vuoden päästä. Toisaalta on aina mahdollista, että joku facebook tai Twitter-tuttavuus voi alkaa käydä sietämättömäksi. Silloin voi yrittää sulkea epämiellyttävän tuttavuuden some-piirinsä ulkopuolelle. Mikäli kokee tulleensa vainotuksi, niin sitä varmaan pitäisi tilillä vaikkapa uhata, ellet lopeta hankin lähestymiskiellon poliisilta tai vastaavaa. Mikäli viestittely jatkuu satojen mlemminpuolisten viestien merkeissä, niin nykyisen oikeusajattelun mukaan miehen pitää vain tietää tuntuuko keskustelu naisesta hyvältä tai ei. Muuten voi rapsahtaa suuret korvaussummat.

Täytyy sanoa, että melkoisen naivi on tämä Jessikka Aron entinen pomo Atte Jääskeläinen. Ilmeisesti hänellä on ollut rooli siinä, että huumetaustasta huolimatta Aro pääsi Yleen töihin. Voi toki olla, että suuria korvaussummia hakevalla Arolla on jokin kiristysruuvi Jääskeläisen suuntaan. Luulisi muuten, että miehen pitäisi edustaa järjen ääntä ja neuvoa Aroa sopimaan kiistat. Muutenkin tällaisissa kunnianloukkaus ym asioissa parasta olisi saada kiistan osapuolet sopimaan riitansa.

Alkaa vaikuttaa, että kyseessä on törkeää hyväksikäyttöä. Usutetaanko Aroa oikeuteen palvelemaan jotain suurten medioiden asiaa ja menemään sävelletyillä jutuilla syyttämään hesarin ja Ylen tiedotusmonopolia uhkaavaa julkaisua? Siltä näyttää.

Miehenä en näe, että kyse on viattomasta naisesta mitä tulee hänen suhteeseensa MV-lehteen. Naiset käyttävät kahdenlaisia punnuksia. Miesten työpaikat ja edut kuuluvat heille, mutta mikäli he joutuvat pulaan, vedotaan naiseuteen ja ollaan uhreja. Mikäli joku ei pidä tällaisesta lumppudemokratiasta, niin kyse on kamalasta rasismista tai vastaavaa. Saattaa olla, että perinteinen länsimainen tapa jättää työpaikat miehille ja kodit naisille, perustui suurempaan viisauteen kuin tämä rahan ehdoilla kulkeva nykyinen tuhon malli.

Mikäli itse yrittäisin tukahduttaa jonkun toisen bisnestä, jona näen MV-lehden olleen vaikkapa vuonna 2015, niin olisi syytä varautua vastatoimiin. Olisi syytä varautua siihen, että virolaiset tai vastaavat palkatut kiduttajat tulevat yhtäkkiä ovelle. Miehenä sitä antaa toiselle miehelle tietyn reviirin tai muuten maksaa hintaa. Hullu löytää aina hullumpansa, on osa miesten loogista elämänfilosofiaa. Sitä laskee kahteen tai useampaan kertaan kannattaako aloittaa asevarustautuminen jonkin pikkuriidan takia.

Naiselle on varmaan seksuaalisestikin kiihottavaa huutaa rakasta pomoa - vaikkapa Jääskeläinen Aron tapauksessa - paikalla pelastamaan vainon keskeltä. Sitä mielellään ajautuukin tällaiseen pelastettavan rooliin. Tällaisesta ei koskaan seuraa mitään oppimista, koska varmaan saa suurta mielihyvää kun lukuisat miehet pörräävät sääliä hakevan naisen suojana.

Tämä Atte Jääskeläinen näyttää olevan modermi "mies". Täysin sokea sen suhteen, että naisten logiikasta tehdään valtavirtaa yhteiskunnassa. Voisi olla tavallaan ok, että antoi ns. toisen mahdollisuuden huumetaustan omaavalle naiselle. Sen sijaan naisen sokea tukeminen typerässä oikeusjutussa kanamaisten hölmöilyjen jälkeen ei anna hyvää kuvaa miehestä.

Juoruämmät ovat kautta historian eläneet riidoissa naapuriensa kanssa. Ennen oikeuslaitokset ovat osanneet nähdä naapuririidat asioiksi, joihin ei hirveästi voi ottaa kantaa, ellei ala tulla ruumiita. Kunnianloukkaus asiat olivat toki vakavia entisaikaan. Hyvä maine oli ihmiselle tärkein valuutta. Taustalla väijyi jopa kuoleman rangaistus. Mikäli kunnianloukkaus kyettiin osoittamaan toteen, odotti tuomio. Samalla tavalla perättömästä syytteestä uhattiin pyövelillä. Tällainen sai useinmiten osapuolet sopimaan kiistansa.

Naisen logikka yhdistettynä rahallisilla vaateilla Amerikan malliin on aikamme sairauden kuva. Söpöksi sanomisesta voi hakea 100 000 euroa. Miljoonaluokan korvausta voi helpostikin pyytää julkkikselta - Räikkösen tapaus - kun väittää pokkana miehen kouraisseen tissiä tai vastaavaa.

Tämä on niin vakava asia, ettei sille saa enää nauraa. Naiset ovat ottaneet haltuunsa ns. laatumediat ja valvovat, että uusi oikeuskäytäntö alkaa muotoutua normiksi.

3 kommenttia:

  1. Minäkin vastustan feminismiä, mutta pidän kyllä Bäckmania samanlaisena ajatusten tunkiona. Siinäpähän mätänevät. Ihmettelen blogistin tarvetta puolustella häntä.

    VastaaPoista
  2. En puolustele Bäckmania hänen mielipiteidensa takia, vaan rehellisyyden nimissä kyseessä olevan oikeusasian suhteen.

    Bäckman ei sinänsä esiinny ajatuksissani juurikaan. En seuraa tai tue hänen ajatuksiaan sen enempää. Antifasismi yhdessä venäläismielisyyden kanssa on toki arveluttava aatetausta.

    Joillekin hän on kai joku isokin uhkakuva.




    VastaaPoista
  3. USA:n Lontoon suurlähettiläs totesi olleensa kukistamassa Neuvostoliittoa ja totesi näkevänsä EU:ssa samanlaisia piirteitä. Samalla tavalla USA:n suurlähettiläs Saksassa toivoi kansojen nousevan eliittiä vastaan Euroopassa.

    Maailma muuttuu. Onko USA pelastamassa eurooppalaisia EU:lta?

    Eli ei tarvi tukeutua Bäckmaniin ja Venäjään, kun kansallisvaltioita aletaan pelastamaan täällä.

    VastaaPoista